Vähemmän uutta, enemmän elämää

Sisustamisessa puhutaan paljon muutoksesta. Uudesta ilmeestä, uusista väreistä, uusista kalusteista ja siitä, mikä juuri nyt näyttää ajankohtaiselta. Minua kiinnostaa kuitenkin yhä enemmän aivan toisenlainen kysymys: mitä jos hyvän kodin lähtökohtana ei olisikaan se, mitä sinne pitäisi seuraavaksi hankkia, vaan se, mitä siellä jo on? 

Tämä ajatus on myös oman yritykseni, Elävässä Tilassa, taustalla. Haluan auttaa tekemään niistä puitteista, joissa ihmiset jo elävät, mahdollisimman toimivia, viihtyisiä ja oman tuntuisia. Se ei välttämättä tarkoita suurta remonttia, kokonaan uutta sisustusta tai edes kovin montaa uutta hankintaa. Joskus paljon enemmän tapahtuu sillä, että pysähdytään katsomaan kotia sellaisena kuin se on: mitä kannattaa säilyttää, mikä toimii jo nyt, mitä voisi käyttää toisella tavalla ja mikä oikeastaan estää tilaa toimimasta arjessa. 

Ajattelen, että yksi kestävimmistä sisustusteoista on yksinkertaisesti vähentää kotiin tulevan tavaran määrää. Meitä ympäröi jatkuva houkutus ostaa jotain uutta, ja kotiin on hämmästyttävän helppo kuljettaa tavaraa vähän kerrallaan. Yksi sisustusesine sieltä, säilytyskori täältä, uusi tekstiili vaihtelun vuoksi ja ehkä vielä jotakin, koska se sattui olemaan alennuksessa. Yksittäiset ostokset tuntuvat pieniltä, mutta vuosien mittaan niistä syntyy melkoinen tavaravirta. Ja jokainen kotiin tuleva esine tarvitsee lopulta paikan, huolenpitoa ja joskus myös päätöksen siitä, mitä sille tehdään, kun sitä ei enää tarvita. 

Siksi järjestäminen ja sisustaminen eivät minun ajattelussani oikeastaan ole toisistaan kovin kaukana. Ennen kuin lähdetään hankkimaan lisää säilytystilaa, uusia kalusteita tai koreja ja laatikoita, kannattaa selvittää, mitä kodissa todella tarvitaan ja käytetään. Ylimääräisestä voi luopua, rikkinäisen mutta käyttökelpoisen voi mahdollisuuksien mukaan korjata ja jäljelle jääville tavaroille voidaan löytää paikat, joihin ne on myös helppo palauttaa käytön jälkeen. Yksinkertaisimmillaan toimivan kodin periaate voisi kuulostaa melkein liiankin helpolta: vähemmän sisään, tarpeeton ulos, kaikelle oma paikka ja käytön jälkeen tavarat takaisin paikoilleen. Käytännössä tämän ylläpitäminen ei tietenkään aina ole yhtä yksinkertaista – elämä tulee väliin – mutta jo suunta merkitsee paljon. 

Vähemmän tavaraa, enemmän tilaa elämälle

Tavaramäärällä on myös toinen puoli, josta puhutaan ehkä liian vähän. Tavarat vievät muutakin kuin neliöitä. Ne vievät huomiota. Täydet tasot, pursuavat kaapit ja tavarat, joille ei ole paikkaa, muodostavat ympärillemme jatkuvan pienen tehtävälistan: järjestä minut, siirrä minut, päätä mitä minulle tehdään. Siksi ylimääräisestä luopumisessa ei ole minulle kyse tyhjän tai minimalistisen kodin tavoittelusta. Päinvastoin. Tarkoitus on tehdä tilaa sille, mikä kodissa on oikeasti tärkeää – ja ennen kaikkea sille elämälle, jota siellä eletään. 

Sama ajatus jatkuu sisustamisessa. Kun koti kaipaa muutosta, ensimmäisen ratkaisun ei tarvitse olla vanhan korvaaminen uudella. Kalusteiden järjestystä voi vaihtaa. Seinän voi maalata tai tapetoida. Valaisimen paikkaa voi muuttaa. Kaappien perältä saattaa löytyä verhot, tyynynpäälliset tai muu tekstiili, jonka oli jo unohtanut ja joka tuntuu uudessa yhteydessä taas aivan erilaiselta. Myös viherkasvit ovat minulle tärkeä osa elävää tilaa. Ne tuovat kotiin väriä, muotoja ja kirjaimellisesti elämää, mutta niitäkään ei tarvitse ajatella kertakäyttöisenä sisustuksena. Hyvinvoiva huonekasvi voi kulkea mukana vuosia, kasvaa kodin mukana ja saada välillä aivan uuden roolin jo pelkästään paikkaa tai ruukkua vaihtamalla. Jos jotakin muuta tarvitaan lisää, sen voi ehkä löytää käytettynä. Ja kun ostetaan uutta, minusta kannattaa mahdollisuuksien mukaan etsiä sellaista, jonka materiaalit, laatu ja ilme kestävät muutakin kuin yhden sesongin  

Kaiken ei tarvitse sopia täydellisesti yhteen

Tässä kohtaa haluan kuitenkin puolustaa myös kodin epätäydellisyyttä. Kestävä koti ei tarkoita sitä, että jokainen hankinta olisi täydellinen, kaikki olisi ikuisesti kestävää tai jokainen valinta ekologisesti paras mahdollinen. Eikä hyvä sisustus tarkoita sitä, että kaikki puunsävyt täsmäävät toisiinsa, kalusteet ovat samaa sarjaa ja jokainen yksityiskohta noudattaa yhtä tarkasti määriteltyä tyyliä. Jos hyväkuntoinen sohvapöytä on yhtä puulajia ja hyväkuntoinen tv-taso toista, tarvitseeko jommankumman todella lähteä kodista vain siksi, etteivät ne ole täydellinen pari? 

Minusta ei. Mieluummin etsisin keinoja sitoa ne osaksi samaa kokonaisuutta esimerkiksi väreillä, tekstiileillä, valaistuksella ja muilla materiaaleilla. Juuri erilaiset kerrokset tekevät kodista kiinnostavan. Vuosien varrella mukaan tulleet kalusteet, perityt esineet, kirpputorilöydöt, matkoilta kulkeutuneet tavarat ja joskus vähän epäloogisetkin yhdistelmät kertovat siitä, että kodissa on eletty. Minua kiinnostaa paljon enemmän tällainen elämän mukana syntynyt kerroksellisuus kuin koti, joka näyttää siltä kuin kaikki olisi hankittu samalla kertaa yhdestä mallistosta.

Ehkä meidän pitäisi muutenkin suhtautua koteihimme hieman armollisemmin. Kodin ei tarvitse koskaan tulla lopullisesti valmiiksi, koska elämäkään ei tule. Perhe kasvaa, lapset kasvavat, tavarat ja tarpeet muuttuvat, elämäntilanteet vaihtuvat ja myös oma maku elää. Se, mikä toimii tänään, ei välttämättä toimi viiden vuoden kuluttua. Minusta hyvä koti pystyy mukautumaan tähän muutokseen ilman, että joka kerta täytyy aloittaa alusta.

Armollisempi tapa kuluttaa

Armollisuutta tarvitaan myös kuluttamiseen. Elämä ei ole mustavalkoista, eikä jokaisella ole aina mahdollisuutta ostaa kaikkein pitkäikäisintä, ekologisinta tai eettisintä vaihtoehtoa. Joskus budjetti ratkaisee. Joskus tarvitaan jotakin nopeasti. Joskus ostos, jonka kuvittelimme kestävän vuosia, osoittautuukin huonoksi valinnaksi. Kestävästä elämästä ei mielestäni pitäisi rakentaa itselleen uutta suorittamisen lajia tai syyllisyyden aihetta. Tärkeämpää on kokonaisuus ja suunta: voisinko ostaa vähän harvemmin, harkita hieman pidempään ja välttää ainakin sellaista tavaraa, jonka tiedän jo ostohetkellä olevan matkalla kodin kautta kohti seuraavaa poistopäätöstä? 

Ostaminen tuottaa helposti nopean mielihyvän tunteen. Uusi tavara tuntuu hetken uudelta, kiinnostavalta ja ihanalta. Mutta tunne on usein paljon lyhyempi kuin tavaran elinkaari. Siksi itse ajattelen, että mieluummin vähemmän ja harkitummin. Sellaisia asioita, joita tekee mieli käyttää vielä senkin jälkeen, kun uuden hankinnan viehätys on kadonnut. Ja vastaavasti enemmän arvostusta sille, mitä meillä jo on. 

Ehkä siinä kiteytyy myös Elävässä Tilassa -ajatus. En halua tehdä koteja, joissa kaikki on täydellisesti viimeisteltyä ja muuttumatonta. Haluan auttaa tekemään tiloja, joissa tavaroille on riittävästi tilaa mutta ennen kaikkea elämälle jää tilaa – ihmisille, kasveille, arjelle ja kaikelle sille, mikä tekee kodista oman. Koteja, joissa vanhaa saa säilyttää, uutta hankitaan harkiten ja pieni rosoisuus saa näkyä. Koteja, jotka voivat muuttua asukkaidensa mukana ilman, että jokaista muutosta varten täytyy ostaa kaikki uudelleen. 

Koti ei ole valmis. Sen kuuluu elää.