Pala luontoa kotiin – vihersisustamisen voima keskellä pohjoista talvea

Minä olen aina ollut vähän sellainen kukkahattutäti. Tai no, mitäpä sitä kaunistelemaan, aika vannoutunut sellainen. Viherkasvit ovat minulle niin luonteva osa kotia, että minun on välillä vaikea edes kuvitella kotia ilman niitä. Ja vaikka rakastan kasveja ihan jo niiden itsensä vuoksi, olen vuosien varrella huomannut, että niissä on jotakin paljon merkityksellisempää kuin vain kauniit lehdet ja sopivasti vihreyttä sisustuksen joukossa.

Oletko koskaan miettinyt, miksi metsässä kävelyn jälkeen olo on usein jotenkin kevyempi? Tai miksi ikkunasta näkyvä vihreä maisema tuntuu rauhoittavalta, vaikka sitä katselisi vain hetken? Me ihmiset olemme osa luontoa, vaikka nykyinen elämäntapamme onkin vienyt meidät siitä aika kauas. Asumme kaupungeissa, vietämme suuren osan päivistämme sisätiloissa ja katselemme välillä enemmän erilaisia näyttöjä kuin ympärillämme olevaa maailmaa. Silti luonto tuntuu tekevän meille hyvää tavalla, jota emme välttämättä osaa edes selittää.

Tälle on olemassa ihan oma käsitteensäkin, biofilia. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna ihmisen luontaista yhteyttä luontoon ja muuhun elolliseen maailmaan. Ja vaikka sana kuulostaa ehkä vähän hienolta, ajatus sen takana on oikeastaan hyvin arkinen. Me viihdymme luonnon lähellä. Kaipaamme päivänvaloa, vihreyttä ja näkymiä ulos. Eikä se ole mikään ihme, sillä olemmehan me ihmisetkin osa samaa luontoa. Miksi siis sulkisimme sen kokonaan kotiemme ulkopuolelle?

Minusta tässä on myös koko vihersisustamisen ydin. Kyse ei ole vain siitä, että olohuoneen nurkkaan hankitaan näyttävä peikonlehti tai että ikkunalaudalle asetellaan muutama kaunis huonekasvi. Kyse on siitä, että tuomme kotiimme jotakin elävää. Jotakin, joka kasvaa, muuttuu ja muistuttaa meitä luonnosta silloinkin, kun vietämme päivämme neljän seinän sisällä. Ja vaikka viherkasvit ovatkin minulle erityisen rakkaita, ei luonnon tuominen sisälle tarkoita pelkästään niitä. Joskus se voi olla niinkin yksinkertaista kuin verhojen avaaminen ja sen huomaaminen, mitä ikkunan toisella puolella oikein näkyykään.

Kun ulkona vehreys katoaa, sen voi tuoda sisälle

Meillä täällä Pohjolassa luonnon merkitys korostuu mielestäni aivan erityisesti talvella. Kesällä vehreyttä on kaikkialla, ja valoa riittää välillä melkein enemmän kuin osaa edes kaivata. Mutta sitten tulee syksy. Puut pudottavat lehtensä, luonto valmistautuu talvilepoon ja päivä lyhenee lyhenemistään. Ja vaikka minäkin rakastan kauniita syyspäiviä ja lumisia talvimaisemia, niin kyllähän sitä vihreyttä alkaa jossakin vaiheessa kaivata. Etenkin silloin, kun marraskuinen maisema on viikkokaupalla suunnilleen samaa harmaan sävyä.

Ja juuri silloin ne kodin viherkasvit tuntuvat minusta erityisen arvokkailta. Kun ulkona luonto lepää, sisällä voi silti olla vihreää ja elävää. Huonekasvit eivät tietenkään korvaa metsäretkeä tai luonnossa liikkumista, mutta ne voivat tuoda pienen palan sitä samaa hyvää oloa osaksi tavallista arkea. Minusta on ainakin ihanaa huomata keskellä pimeintä talvea, että jokin kasvi on päättänyt kasvattaa uuden lehden. Siinä on jotakin kummallisen ilahduttavaa, vaikka kyseessä olisi kuinka pieni asia.

Mutta ei vihersisustaminen tarkoita sitä, että kodista pitäisi tehdä viidakko. Jo muutama hyvinvoiva viherkasvi voi tuoda kotiin lämpöä, pehmeyttä ja viihtyisyyttä. Eikä kasvien määrällä ole lopulta niin suurta merkitystä kuin sillä, että ne sopivat kotiin ja sen asukkaiden arkeen. Sillä aivan kuten muussakin sisustamisessa, minusta tärkeintä ei ole se, miltä koti näyttää jonkun muun silmissä, vaan se, miltä siellä tuntuu elää.

Biofiiliseen ajatteluun kuuluu myös luonnonvalon ja ulos avautuvien näkymien hyödyntäminen. Ja tämä on asia, jonka äärelle haluaisin pysäyttää ihan jokaisen meistä. Milloin viimeksi olet kunnolla katsonut omasta ikkunastasi ulos? Jos sieltä näkyy puutarha, puiden latvoja tai peltomaisema, niin sehän on aivan ihanaa. Mutta vaikka näkymä olisi kaupunkimaisempi, voi talojen välistä pilkottava taivas tai yksittäinen puu tarjota pienen hengähdyshetken arjen keskelle. Luontonäkymien ja luonnonvalon merkitystä hyvinvoinnille ei kannata vähätellä, ja joskus kaikkein yksinkertaisimmat asiat ovat juuri niitä, jotka helposti unohtuvat.

Joten avataan ne verhot ja nostetaan sälekaihtimet ylös! Päästetään kaikki se vähäinenkin päivänvalo sisälle, etenkin näin pimeimpään vuodenaikaan. Siitä hyötyvät meidän lisäksemme myös kodin viherkasvit, joille valo on aivan kirjaimellisesti elinehto.

Hyvinvoivat kasvit, hyvinvoiva koti

Tässä kohtaa haluan kuitenkin nostaa esiin yhden asian, joka vihersisustamisessa helposti unohtuu. Nimittäin sen, että niiden kasvienkin pitäisi voida hyvin. Onhan se nyt vähän nurinkurista, jos hankimme kotiimme viherkasveja tuomaan iloa ja rauhoittavaa tunnelmaa, mutta lopulta niiden hoitamisesta tuleekin yksi stressin aihe lisää. Jos jokaista kellastuvaa lehteä pitää murehtia ja kastelukannun kanssa saa olla jatkuvasti epävarma, ei lopputulos ehkä aivan vastaa alkuperäistä ajatusta.

Onneksi huonekasvien hoitamisen ei tarvitse olla mitään rakettitiedettä, vaikka välillä siltä saattaakin tuntua. Ja erityisesti näin talven lähestyessä muutama perusasia kannattaa pitää mielessä, jotta kasvit selviäisivät pimeimmistä kuukausista mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Ensimmäinen ja ehdottomasti tärkein asia on valo. Monet kodeissamme kasvavista viherkasveista ovat kotoisin huomattavasti valoisammista olosuhteista kuin suomalainen olohuone marraskuussa, joten talvella niiden sijoitteluun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Kesällä hyvin viihtynyt kasvi saattaa talvella kärsiä valonpuutteesta, vaikka sen paikka ei olisi muuttunut mihinkään. Siirretään siis kasvit mahdollisimman lähelle ikkunoita, avataan ne verhot ja annetaan kaiken tarjolla olevan luonnonvalon päästä sisälle saakka. Ja jos haluaa auttaa kasvejaan vielä vähän enemmän, kannattaa harkita kasvivalojen hankkimista. Nykyään tarjolla on myös ihan tavallisiin valaisimiin sopivia kasvivaloja, joten olohuonetta ei tarvitse muuttaa kasvihuoneeksi. Olen tehnyt kasvivalojen valinnasta ja käytöstä myös oman Reels-videon Instagramiin, joten sieltä löytyy lisää vinkkejä aiheesta kiinnostuneille.

Toinen tärkeä asia on kastelu. Kun valon määrä vähenee, useimpien kasvien kasvu hidastuu ja samalla myös niiden vedentarve pienenee. Siksi sama kastelurytmi, joka toimi kesällä, voi talvella olla aivan liikaa. Minusta paras neuvo on unohtaa liian tarkat kasteluaikataulut ja opetella sen sijaan tunnustelemaan multaa. Sormi multaan, ruukku käteen ja tarvittaessa vilkaisu pohjarei'istä. Siinä ovat jo varsin toimivat työkalut sen arvioimiseen, tarvitseeko kasvi vettä vai ei. Kaikki kasvit eivät tietenkään kuivu samalla tavalla, mutta kun omat kasvinsa oppii tuntemaan, niiden hoitokin helpottuu huomattavasti. Myös lannoittamista kannattaa vähentää kasvun hidastuessa. Osa kasveista ei tarvitse talvella lannoitetta lainkaan, kun taas lisävalossa aktiivisesti kasvavat yksilöt voivat hyötyä pienestä määrästä ravinteita.

Ja sitten on vielä yksi asia, joka meidän pohjoisissa kodeissamme aiheuttaa kasveille melkoista päänvaivaa, nimittäin lämmityskauden kuiva huoneilma. Kun kasvit on siirretty valon perässä ikkunan ääreen, ne saattavatkin päätyä suoraan kuuman lämpöpatterin yläpuolelle. Siinä kasviparka sitten yrittää selvitä yhtä aikaa valonpuutteesta ja kuivattavasta lämmöstä. Jos mahdollista, kasvit kannattaakin sijoittaa pois patterin kuumimmasta ilmavirrasta, kuitenkin niin, etteivät ne joudu kylmään vetoon tai aivan kylmää ikkunalasia vasten. Kasveja voi myös ryhmitellä lähekkäin, jolloin niiden ympärille saattaa muodostua hieman suotuisampi mikroilmasto. Erityisesti kosteutta kaipaaville kasveille ilmankostutin voi olla hyvä apu, ja joillekin kasveille sopii myös ajoittainen sumuttaminen, vaikka sen vaikutus jääkin lyhytaikaiseksi.

Talvella kannattaa muistaa myös muutama pieni huoltotoimenpide. Lehtien pinnoille kertyvä pöly vähentää niiden saamaa valoa, joten kasvit on hyvä välillä pyyhkiä puhtaiksi tai viedä sopivat yksilöt hellävaraiseen suihkuun. Samalla kannattaa kurkata lehtien alapinnoille ja lehtihankoihin, sillä erityisesti kuiva ja lämmin huoneilma voi suosia esimerkiksi vihannespunkkeja. Mitä aikaisemmin mahdolliset tuholaiset huomaa, sitä helpompi niihin on yleensä puuttua. Eikä jokaisesta kellastuvasta lehdestä tarvitse huolestua. Kasvitkin vanhenevat, pudottavat lehtiään ja reagoivat vuodenaikojen vaihteluun. Tärkeintä on oppia huomaamaan, milloin jokin kasvin olosuhteissa kaipaa muutosta.

Ei lisää hoidettavaa, vaan enemmän hyvää oloa

Minusta vihersisustamisessa pätee lopulta aivan sama ajatus kuin kodin järjestämisessä ja sisustamisessa muutenkin. Kodin pitäisi helpottaa meidän arkeamme ja tukea hyvinvointiamme, ei tuoda siihen lisää vaatimuksia. Viherkasvien ei tarvitse olla täydellisiä, eikä niiden hoitamisesta tarvitse tehdä uutta harrastusta, ellei itse niin halua. Jollekin kasvien hoitaminen on rakas tapa rauhoittua ja irrottautua päivän kiireistä, toiselle riittää muutama helppohoitoinen huonekasvi tuomaan vihreyttä kotiin. Molemmat ovat aivan yhtä hyviä tapoja nauttia luonnon läsnäolosta.

Ja ehkä juuri tässä piilee biofiilisen ajattelun hienous. Meidän ei tarvitse tehdä kodissamme mitään suurta tai mullistavaa voidaksemme vahvistaa yhteyttämme luontoon. Joskus riittää, että avaamme verhot, annamme päivänvalon tulla sisään ja pysähdymme hetkeksi katsomaan ulos. Tai että huolehdimme siitä viherkasvista, joka on kulkenut mukanamme jo vuosia ja jonka uuden lehden ilmestyminen jaksaa edelleen ilahduttaa.

Minulle vihersisustaminen on myös osa ajatusta kestävämmästä kodista. Hyvin hoidettu viherkasvi voi elää kanssamme vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä. Se kasvaa ja muuttuu, aivan kuten me ja kotimmekin. Sitä ei tarvitse vaihtaa uuteen vain siksi, että sisustustrendit muuttuvat, eikä jokaisen kasvin tarvitse olla täydellisen näyttävä ollakseen arvokas. Mutta joskus käy niinkin, ettei jokin kasvi vain viihdy, vaikka kuinka yrittäisi. Eikä siitäkään tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa. Jos kasvi voi huonosti eikä sen pelastaminen enää tunnu mielekkäältä, sen voi aivan hyvällä omallatunnolla kiikuttaa biojätteeseen. Ja jos joskus myöhemmin tulee vastaan uusi, omaan kotiin paremmin sopiva kasvi, niin mikä ettei! Ei jokaisen huonekasvin tarvitse olla elinikäinen sitoumus, eikä varsinkaan uusi syy potea huonoa omaatuntoa.

Ja ehkä juuri siinä onkin koko ajatuksen ydin. Vihersisustamisen pitäisi tuoda kotiin iloa, elämää ja hyvää oloa, ei lisää suorittamista. Kun ulkona puut ovat pudottaneet lehtensä, valo on vähissä ja luonto odottaa kevättä, voi kotona silti olla jotakin vihreää ja elävää. Jotakin, jonka äärelle on mukava pysähtyä hetkeksi keskellä tavallista arkea.

Eikä sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa. Pieni pala luontoa, ihan siinä omassa kodissa. Ilman sen suurempaa suorittamista.